Perjantaina oli siis Anselmin kutsunnat. Ne pidettiin poikkeuksellisesti kesällä, koska tämä oli jonkinlainen erikoisversio sellaisille, jotka ovat aikaisemmilla kerroilla estyneet tulemasta paikan päälle. Anselmi on kaksi kertaa aiemmin heittänyt kutsuntalapun roskikseen, ja kerran hän oli karannut pois kesken kuulustelujen.
Tuleva tilaisuus jännitti meitä kaikkia. Osaisimmeko istua rauhallisesti paikallamme, ja pystyisimmekö olemaan huutamatta armeijalaisten nimiä? Riittääkö Anselmin keskittymiskyky armeijalaisten vaativiin kysymyksiin? Ja ennen kaikkea - mitä jos Anselmi todella pakotetaan armeijaan?
Jos Anselmin isää ei lasketa mukaan, niin emme tunne ketään, joka olisi käynyt armeijan. Anselmin serkku Hillevi tosin kyllä kävi armeijassa viime vuonna, mutta hänen armeijauransa tyssäsi jo viidentenä päivänä, kun hän oli päättänyt juosta ampumaradalla taulujen eteen ihmiskilveksi. Asiaa tutkineiden upseereiden mielestä alokas Hillevi teki vaarantavan virheen, vaikka hänellä ei ollut edes asetta mukana.
Kutsunnat pidettiin paikallisessa urheilutalossa, minne olikin kerääntynyt yllättävän paljon erinlaista porukkaa. Paikan päällä teki todella tiukkaa olla huutamatta armeijalaisten nimiä, sillä sotilaspoikia oli joka puolella. Pystyimme kuitenkin hillitsemään itsemme.
Odotustilassa tapasimme vanhoja tuttuja. Kalle oli kuulemma tullut suoraan kyttälaitokselta tänne. Hän oli eilen käynyt kostamassa kirjaston antamat sakot myöhästyneestä kirjasta bommaamalla kirjaston seinän täyteen Kalle-tageja. Joku ohikulkija oli kuitenkin huomannut tilanteen ja soittanut poliisit. Siitä oli seurannut vanha kunnon vanhan ajan takaa-ajotilanne, joka keskeytyi siihen, kun Kalle oli jäänyt rastoistaan kiinni aitaan. Nyt he vaativat häneltä myöhästymissakon lisäksi jotain miljoonakorvauksia, mikä oli meidän mielestä aika epäreilua. Kyse on kuitenkin ihmisestä. Sillä pitäis olla vapaus valita.
No, jonkin ajan kuluttua kutsunnat etenivät k-kirjaimeen ja Anselmi kutsuttiin sisään:
- Anselmi Käpy, olkaa hyväNousimme seisomaan ja menimme sisään.
Ehdimme olla huoneessa noin viisi sekuntia, ennen kuin Kerttu huomasi katossa palovaroittimen. Juoksimme äkkiä ulos, ja selitimme turvallisen matkan päästä kynnyksen takaa, että palovaroittimissa käytetään radioaktiivista ainetta, joka on erittäin helposti räjähtävää. Annoimme kutsuntaupseereille palan Anselmin hatun foliovuorauksesta, ja käskimme heidän paketoida varoittimen siihen, tai muuten emme tulisi huoneeseen lainkaan. Anselmia alkoi pyörryttämään jo pelkkä tieto siitä, että hän oli ollut samassa tilassa radioaktiivin kanssa.
Upseerit suostuivat vaatimuksiimme ja kutsunnat pääsivät alkamaan.
Eräällä upseerilla oli kädessään lääkärintodistus. Hän väitti, että Anselmi oli käyttänyt huumeita. Olimme kaikki ihmeissämme, sillä emme olleet koskaan nähneetkään huumeita. Upseeri pysyi kuitenkin tiukasti kannassaan ja kertoi, että Anselmin verestä oli löytynyt poikkeuksellisen suuri kannabispitoisuus. Tässä vaiheessa meillekin alkoi valjeta asia: he luulivat hamppua huumeeksi. Aloimme tietenkin heti selittämään asian oikeaa laitaa, eli että alkoholi, tupakka, kahvi ja peruna ovat huumeita, mutta hamppu sitävastoin ei ole, sillä se on pyhä yrtti. Kaiken huipuksi huomasimme, miten yhdellä heistä oli edessään kahvikuppi. Kutsuimmekin tätä upseeria koko tilaisuuden loppuun asti narkkariksi.
Olimme jo melkein kyllästyneitä tähän tietämättömien ihmisten valistamiseen, mutta tämä tapaus oli mielenkiintoinen, sillä olihan kohteenakin aivan uudenlaiset ihmiset. Kerttu kaivoi hamppulaukustaan muutaman varsin asiallista ja puolueetonta faktaa sisältävän monisteen, jotka olimme printanneet Suomen Kannabisyhdistyksen kotisivuilta. Anselmi heittäytyi tieteelliseksi ja näytti upseereille kuvaa kahdesta molekyylistä. Tämän jälkeen hän käski upseereiden valita näistä kahdesta molekyylistä se ilkeämmän näköinen molekyyli. Ei varmasti ollut sattumaa, että kaikki heistä (lukuunottamatta narkkaria) valitsivat hamppumolekyylin sijasta kahvimolekyylin.
Ilmeisesti valistuksemme onnistui, sillä upseerit pyörittelivät silmiään ja näyttivät muutenkin siltä, kuin he olisivat ensimmäistä kertaa kuulemassa Totuudesta.
Sitten he kysyivät Anselmilta, että miten hän suhtautui armeijaan. Kerroimme, että vastustamme armeijaa ja kaikkea muutakin, mutta että jos Anselmi pääsisi armeijaan, niin hän voisi muuttaa systeemiä haluamaamme suuntaan sisältä käsin.
Upseerit näyttivät vaativan lisäselityksiä, joten aloimme selittämään ja luettelemaan armeijan parannusehdotuksia.
Kerroimme heille, että meitä kaikkia ärsyttää se, että armeijassa ei ajatella ollenkaan. Kertun mielestä kaikki asiat sujuisivat paremmin, jos ajattelu sallittaisiin. Hän alkoi esittelemään upseereille kehittämiään uusia johtamismetodeja. Kertun mukaan erinlaisilla johtamismetodeilla voitaisiin parantaa johtajien uskottavuutta n. 67% ja systeemin tehokkuutta peräti 44%. Peruslähtökohtana erinlaisilla johtamismetodeilla on, että huutamisen pitäisi olla kiellettyä ja ajattelun sallittua.
Sitten Anselmi kertoi, kun hän oli kuullut serkultaan, että armeijassa on paljon tyhjää aikaa, jolloin siellä ei tehdä mitään vaan odotetaan. Tämä luppoaika voitaisiin valjastaa yhteiskunnan hyödyksi ja korjata epäkohtia. Esimerkiksi maataloudessa riittäisi paljon töitä armeijalaisille. Kesällä mansikkatiloilla työskentelee lähinnä alaikäisiä venäläisiä ja virolaisia epäinhimillisellä palkalla. Armeijatyövoimalla päästäisiin tästäkin ihmisoikeusrikkomuksesta eroon.
Selitimme heille myös, että koska maan ulkopuolella ei ole enää uhkaa Suomelle, niin armeijaa voisi käyttää maan sisäisten vaarojen torjumiseen. Tarkoitamme tässä tietenkin poliisia, joka loukkaa kadulla päivittäin ihmisoikeuksia. Armeijalaisista voitaisiin kerätä erilliset poliisinvastustusjoukot, jotka taistelisivat kaduilla poliisien mielivaltaa vastaan. Armeija olisi hyvä tässä, koska heillä on kalustokin valmiina.
Upseerit näyttivät hengästyneiltä, joten pidimme pienen tauon.
Sitten jatkoimme.
Kerroimme mielipiteemme siitä, kuinka armeijan arvomerkkihierarkia on rasismia. Mielestämme ei ole mitään järkeä totella jotain ihmistä, jolla vain sattuu olemaan muutama merkki kaulassa. Anselmin mukaan kaikki asiat sujuisivat paremmin, jos valtakin jaettaisiin tasa-arvoisesti.
Upseereiden hämmästelylle ei tuntunut tulevan loppua, joten päätimme siirtyä itse asiaan.
Ehdotimme heille, että voisimme lähteä aseettomiksi asiantuntijoiksi rauhanturvajoukkoihin. Esimerkiksi Amsterdam olisi hyvä ja tärkeä maa turvata rauha.
Sitten kysyimme, että koska voisimme aloittaa, mutta he mutisivat jotain helvetin jäätymisestä. Tämä oli varsinainen yllätys. Emme osanneet mitenkään arvata, että armeijalaisetkin voivat olla näin tietoisia ja huolestuneita ilmastonmuutoksesta.
Kiinnostuimme armeijan ympäristöpolitiikasta vielä enemmän, kun Anselmi huomasi seinällä julisteen Helsingin ilmantorjuntarykmentistä. Hän oli juuri ryhtymässä valistamaan upseereita siitä, kuinka ilman sisältämiä luomuatomeja tulisi torjumisen sijaan suojella, kun Kerttu kuiskasi, että kyseessä olikin ilmatorjunta - eikä suinkaan ilmantorjunta.
Aika alkoi käydä vähiin ja upseerit näyttivät levottomilta. Esitimme vaatimuksemme lyhyesti. Anselmin palveluspaikassa ei saisi olla läsnä esimiehiä, sen pitäisi olla jollain tavalla kansainvälinen, ja siellä pitäisi päästä tekemisiin eläinten kanssa.
Upseerit kerääntyivät kuiskimaan hetkeksi, minkä jälkeen he alkoivat elämöimään ja taputtelemaan toisiaan selkiin. Ilmeisesti he olivat keksineet Anselmille sopivan palveluspaikan.
Ja niin he toden totta olivatkin. Anselmi astuu vuoden päästä palvelukseen paikassa, jossa hänen tehtävänä on istua luolassa ja kuunnella meren ääniä. Kyseessä on kuulemma tärkeä tehtävä, jonka avulla pyritään ehkäisemään suomalaisten, ruotsalaisten ja virolaisten kalojen välisiä konflikteja.
Anselmia askarrutti, että mitä hänen täytyy tehdä silloin, jos hän kuulee että kalat alkavat tappelemaan. Upseerit kuitenkin kertoivat, ettei siitä tarvitsisi huolehtia. Asiat kyllä järjestyisivät.
