Kukka-Marian Erinlaiset Päiväkirjat

Pienen aktivistitytön höpinöitä...

16 elokuuta 2005

Erinlaista eläinsuojelua

Tänään oli varsinainen eläinsuojelupäivä.

Aluksi olimme Esplanadilla etsimässä sopivaa kohdetta uuteen kampanjaamme. Saimme idean Vihreän liiton "roska päivässä" -kampanjasta, mutta meidän "koira päivässä" -kampanjassamme päästämme joka päivä yhden koiran vapauteen katkomalla tämän talutushihnan. Kampanjamme on kannanotto eläinten vangitsemista ja niiden luontaisten vaistojen tukahduttamista vastaan. Empiiristen tutkimustemme mukaan nykyajan koirat eivät osaa enää rakentaa edes omaa pesäänsä metsään.

Tämänkertainen kohteemme oli iso susikoira. Se oli raakamaisesti jätetty kahvilan ulkopuolelle talutushihnaan, joka puolestaan oli sidottu aukinaisen oven kahvaan. Anselmi kaivoi hamppulaukustaan sivuleikkurit ja meni koiran viereen odottamaan sopivaa hetkeä. Kerttu ja minä seurasimme tilannetta kadun toiselta puolelta. Kun ketään ei ollut näkemässä, niin Anselmi katkaisi talutushihnan, jolloin koira oli valmis juoksemaan kohti vapautta.

Jokin meni kuitenkin pieleen, sillä koira ei hievahtanutkaan. Emme olleet etukäteen varautuneet tällaiseen tilanteeseen, joten Anselmi alkoi työntämään koiraa. Siltikään se ei liikahtanut.

Hetken päästä kahvilasta tuli ulos mies, jolla oli päässään aurinkolasit ja kädessä valkoinen ohut kävelykeppi. Samassa hetkessä koira nousi aloilleen ja lähti seuraamaan miestä.

Minä tiesin lohduttaa Anselmia ja Kerttua kertomalla, että koira oli ilmeisesti niin aivopesty, että sen vapauttaminen olisi ollut enemmän huono kuin hyvä juttu. Anselmin arvelujen mukaan koiran hypotalamusta oli todennäköisesti geenimanipuloitu.


Anselmia harmitti koko keskittymiskapasiteettinsa verran eli noin viisi sekuntia, kunnes hän sai kuulemma paremman idean. Kerttu ja minä arvailimme, että mikähän se mahtaisi olla. Anselmin mukaan se oli yllätys.

Johtajamme johdatti meidät kauppatorin kananmunakojulle. Ostimme tutulta myyjältä kuusi pakettia kotimaisia lentävien kanojen munia eli yhteensä 60 kananmunaa. Kerttu ja minä pystyimme vain arvailemaan, että mistä oli kyse.

Sitten saavuimme Anselmin kämpille eli hänen vanhempiensa kellariin. Anselmi kaatoi kananmunat korkeaan puukoriin. Tässä vaiheessa Kerttu ja minäkin aloimme ymmärtämään Anselmin ajatuksenkulkua. Anselmi kertoi, että kananmunat voi herättää henkiin hautomalla niitä. Hän oli kuulemma vain kerran onnistunut siinä. Tipu oli samantien lähtenyt lentoon, kun munan kuori oli särkynyt. Anselmi ei tosin muistanut minne tipu oli lentänyt, sillä hän oli polttanut poikkeuksellisen paljon hamppua sinä päivänä. Kerttu ja minä epäilimme, sillä meidän mielestä tiput eivät osaa lentää heti kuoriuduttuaan. Anselmi loukkaantui epäilyistämme ja alkoi huutamaan, ettei se ollut mikään mielipideasia. Tämän jälkeen hän meni jääräpäisesti istumaan munakorin päälle. Tästä seurasi noin puolen tunnin painostava hiljaisuus.

Hiljaisuus rikkoontui, kun Anselmi alkoi valittamaan että munat tuntuivat märiltä. Hän nousi seisomaan, ja huomasimme kuinka kananmunat olivat muuttuneet oudoksi keltaiseksi mössöksi. Olikohan hautomislämpötila sittenkään ollut oikea? Keskittyikö Anselmi tarpeeksi hautomisprosessiin? Pystyisikö tipuja enää herättämään?

Kun olimme pelastaneet ehjän kananmunan rikkoutuneiden joukosta, niin vaihdoimme hautojaa Kertuksi. Sitä ennen kuitenkin siivosimme. Tai siis Anselmi siivosi. Kerttu ja minä emme voineet, koska siivoaminen alistaa naisia.

2 Comments:

  • At keskiviikkona, 17 elokuuta, 2005, Blogger Vapaussoturi Eurovaaliehdokas Seppo Lehto said…

    Joo samanlaista parodiaa voisi harjoittaa laajeminkin ryssäläisistä loisistamme kuten eduskunnan ja virkamiehistömme osalta

    Vinkkejä http://www.kavkaz.fi sivuilta

     
  • At keskiviikkona, 14 syyskuuta, 2005, Blogger Vapaussoturi Eurovaaliehdokas Seppo Lehto said…

    Käänteisrasistit ovat vallanneet oikeuslaitoksemme. Nimilista aivan kuin Kristiina Halkolan laulussa Suomen 20 rikkaasta perheestä

    Nähdäkseni syyttäjälaitoksessa on jo päässyt vallalle vierasperäisten ylivalta kun suhteutetaan vaikkapa nimien perusteella suhdelukua niin aivan kuin juutalaisia niin myös vierasperäisiä on jo syyttälaitoksessa suhteessa enemmän kuin väkimääränsä edellyttäisi.

    Sitä kautta onkin sitten helppo sortaa enemmistöä ja suosia neekereitä ja ählämeitä käänteisrasismia suosien unohtaen kaikki yhdenvertaisuusperiaatteet. Pääasia kun saadaan tuloksia rasismijahdissa.

    Koskahan aloitetaan käänteisrasistien jahti. Ilmottaudun mukaan talkoisiin:)

    Seppo Lehto - http://occupiedterritoriesback.blogspot.com/ Tampere

     

Lähetä kommentti

<< Home